torstaina, syyskuuta 16

Virallista - Official

»»» English translation below
Eilisestä asusta ei olekaan kuvaa, sillä onnistuin kastumaan aika lahjakkaasti siinä kaatosateessa kun loikin joogasalilta autolle ja autolta kotiin. Pistän sen joku toinen kerta päälle taas ja kuvaan sitten (cargo-housut, bleiseri ja pellavaneule).
Tässä kuitenkin tämän päivän settiä, istuin koko päivän seminaarissa.


Kävin tänään myös ostamassa repun. Tähän on selitys: mulla on kolmen viikon päästä edessä työmatka, jota varten tarvitsen kantovälineen niin läppärille kuin muillekin käsimatkatavaroille ja päätin kerrankin olla ensisijaisesti järkevä ja toissijaisesti ajatella ulkonäköä, mulla on nimittäin tiedossa aikamoinen määrä koneenvaihtoja ja olkoonkin epäesteettinen tuollainen nylonhässäkkä, sitä on huomattavasti mukavampi raahata mukana kuin Mhann-läppärilaukkua jonka oikeesti haluaisin ja joka
a) painaa tyhjänäkin 3 kertaa niin paljon kuin tuollainen reppu ja
b) maksaa 3 kertaa niin paljon sekä
c) siihen mahtuu kolmasosa tavaroista jotka tuo nielee
Unohdin tietysti kirjata tuonne mun sääntöihini sen pykälän, että työkäyttöön voin tehdä välttämättömiä hankintoja. Kirjaan sen nyt tänne lisäpykäläksi.

Paitsi että tokihan tuolla repulla on siis vielä harkinta-aika...

Tämä proggis muuten ehtii päättyä ennen tuota reissua, joten siellä saan sitten tuhlailla mielin määrin!
Mä suunnilleen tiedän nyt jo mitä pakkaan mukaan, hyvä perusrunko löytyy näistä nykyisistä projektivetimistä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
»»»I spent all day in a seminar today. And bought a backpack for a business trip I'll be making in 3 weeks. I'll have to switch planes at least 5 times and this time I figured I should be more sensible than vain. Because I really rather had a Mhann bag which weighs 3 times more while empty, costs 3 times more and only accomodates about a third of the stuff this backpack does.

Then again, I may still change my mind...

I'm glad my project ends just before I go, so I can shop all I want with a clear conscience. It's also easy to do the packing now, I'm pretty much wearing the pieces at the moment.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, idoistasi, mielipiteistäsi, ehdotuksistasi... tulen niistä tosi iloiseksi!
Thank you for your kind words, ideas, opinions, suggestions... they make me really happy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...